Kuu Taivaalta

Olipa kerran tyttö, joka halusi seurata unelmiaan ja lähteä tavoittelemaan "Kuuta Taivaalta"...

Syksyllä 2016 tein ison päätöksen lähteä tavoittelemaan "kuuta taivaalta". Joskin olin realisti ja varauduin siihen, etten ihan sitä kuuta saa... mutta itse prosessi onkin tärkein. Siinä ohessa voi kuitenkin saada maistaa pienen siemauksen tähtipölyä... Edessäni on ihana ihmeellinen seikkailu.

Vuoden aikana Iina kirjoitteli lukuisia omia kappaleita, loi kontakteja ja yritti kehittyä niin lauluntekijänä kuin laulajanakin. Hän pääsi osallistumaan monenlaisiin tilaisuuksiin, tutustui mielenkiintoisiin ja ihaniin ihmisiin. 

Iina lauloi hetken jopa eräässä bilebändissä. 

Syksyllä 2017 hän lähetti säveltämänsä ja sanoittamansa kappaleen UMK18 kilpailuun..., johon kulminoitui koko valmistautumisvuosi.

Huhtikuussa 2018 julkistettiin "Inspiraationa Juice -kilpailu", joka imaisi Iinan täysillä mukaan. Niihin aikoihin hän löysi itsellensä kitaristin ja hänen kanssaan nauhoitettiin mukaan 6 kilpailukappaletta. Niistä paras sijoittui sijalle 20. Kilpailuun osallistui kaiken kaikkiaan 395 kappaletta. 

Tämän kyseisen vuoden aikana lähti muutama muukin kappale eri kilpailuihin. Kilpailukappaleiden ohessa Iina ryhtyi kokoamaan ohjelmistoa keikkoja silmällä pitäen. 

Syksyllä 2018 lähti kolmas vuosi käyntiin musiikin teon parissa. Kuluneet pari vuotta Iina oli jo elänyt unelmaansa ja saanut nauttia pieniä siemauksia "Tähtipölystä". 

Tätä ei voinut enää jättää tähän...... 

Syyskuussa 2018 duo sai virallisesti nimen "Arktinen Kuu". Duo ehti keikkailla yhdessä muutamia kertoja ja oli esimerkiksi  seuraavan vuoden kesäkuussa Ruutana Rockin avauskokoonpanona. Joulukuun pikku-joulukeikan jälkeen kokoonpano jäi tauolle.

Keväällä 2019 Iina alkoi suunnittelemaan tekemiensä kappaleiden julkaisua ja studiotyöt aloitettiin huhtikuusta. 

Kaksi ensimmäistä singleä, Morsiamen laulu ja Tarinoita, näkivät päivänvalon jo vuoden aikana 2019. Kappaleet olivat Iinan käsialaa. Studiotyöstä ja sovituksesta vastasi Jukka Ruostila.

Kevään 2020 aikana Iina julkaisi seuraavat kaksi singleään, Kaipuuni Helinä ja Onnellinen. Syksyllä mailmaan pongahti Ihmisen Lapsi, joka oli järjestykseltään viides julkaisu. 

Copy Right:Iina Kuu                                          Kaikki oikeudet pidätetään
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita